Ilmaiset toimituskulut yli 95€ ostoksiin
Bichonin turkista ei irtoa karvaa, mutta se täytyy kammata säännöllisesti. Hoitamaton turkki huovuttuu helposti, aiheuttaen epämukavaa kiristelyä ja iho-ongelmia koiralle.
Jotta turkki ei kasva liian pitkäksi tulee sitä välillä leikata saksin tai koneella. Kotikoirat ajellaan yleensä trimmauskoneella noin 2-3kk välein lyhyempään malliin. Näyttelykoirien turkinhoito vaatii hieman enemmän hoitoa, jotta pitkää ja takutonta karvaa voi leikata saksin muotoon.
Likainen turkki takkuuntuu todella nopeasti, joten on tärkeää että turki selvitetään kerralla ja koira pestään heti selvityksen jälkeen ja föönataan huolellisesti suoraksi.
Koiran turkki on oltava takuton ennen pesua. Mikäli peset bichonin takkuisena, takut huopaantuvat ja niitä on melkein mahdotonta saada enää selvitettyä. Ennen pesua siis turkki karstataan perusteellisesti juurta myöten. On hyvä pitää kädellä kiinni turkin juuresta ja tehdä pieni alue kerrallaan. Seuraavaksi voidaan ottaa villakoirakampa (iso erittäin harvapiikkinen kampa, missä on puinen selkä ja kahva) ja kammataan takut auki. Villakoirakamman jälkeen voidaan ottaa taas karsta ja karstata turkki jälleen läpi. Viimeiseksi vielä kammataan harvalla metallikammalla koko turkki läpi.
Kun koiran turkki on selvä viedään se pesulle. Kastele ensin koko koira. Puristele (älä hiero) korkealuokkaista koiran shampoota kaikkialle turkkiin, varoen silmiä ja korvakäytäviä. Huuhdo koira perusteellisesti. Hoitoaine on erittäin hyvä apu, turkki selviää tällöin föönatessa helpommin ja talvella turkki ei ole niin sähköinen. Purista lopuksi ylimääräinen vesi pois ja kääri koirasi pyyhkeeseen.
Aseta koira paikkaan jossa saat hyvältä korkeudelta kuivattua ja koiran on mukava olla, esimerkiksi trimmauspöytä. On olemassa erittäin hyviä koiraföönejä, mutta voit käyttää myös tavallista ihmisten hiustenkuivaajaa. Käytä mahdollisimman voimakasta puhallusta, mutta huomioi ettei lämpötila ole liian kuuma. Voit itse valita mistä päästä aloitat kuivauksen, tärkeintä on, että kuivaat pienen alueen kerralla täysin kuivaksi ja etenet vähitellen. Samanaikaisesti sinun tulisi karstata voimakkaasti turkkia, kunnes tämä kohta on piikkisuora ja aivan kuiva. Muista, että mitä suoremmaksi saat turkin, sitä paremmalta se näyttää ja sitä pitempään se kestää takkuuntumatta. Karstan laadulla on suuri merkitys, liian kova karsta voi saada veren tihkumaan koirasi ihon läpi. Mikäli koirasi turkki tuntuu kuivahtavan omia aikojaan, ennen kuin olet ehtinyt föönata sen suoraksi, kannattaa jättää jalkojen kuivaaminen viimeiseksi ja kastella jalat uudestaan sumutuspullolla.
Jos pidät bichonisi turkkia lyhyenä, olisi se hyvä trimmata noin 2-3kk välein. Lyhyttäkin turkkia on hyvä pestä trimmauksien välissä.
Bichonin tarvikkeet:
Nämä toimitusehdot ovat voimassa 01.09.2020 alkaen.
HimaHau Oy (Y-tunnus 3409834-1 Juvansyrjä 5b 02920 Espoo, himahau@himahau.fi) myy tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille Suomeen. Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron.Pidätämme oikeuden hintojen ja toimituskulujen muutoksiin.
Tuotteet tilataan verkkokaupan kotisivuilla siirtämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin sisältö kassapalvelussa. Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti. Tilauksen yhteydessä kysyttyjäyhteystietoja ei käytetä muuhun kuin tilauksen toimitukseen tai siinä ilmenevien epäselvyyksienselvittämiseen, ellei erikseen toisin mainita. Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.
Maksupalvelutarjoaja
Maksunvälityspalvelun toteuttajana ja maksupalveluntarjoajana toimii Paytrail Oyj (2122839-7) yhteistyössä suomalaisten pankkien ja luottolaitosten kanssa. Paytrail Oyj näkyy maksun saajana tiliotteella tai korttilaskulla ja välittää maksun kauppiaalle. Paytrail Oyj:llä on maksulaitoksen toimilupa. Reklamaatiotapauksissa pyydämme ottamaan ensisijaisesti yhteyttä tuotteen toimittajaan.
Paytrail Oyj, y-tunnus: 2122839-7
Innova 2
Lutakonaukio 7
40100 Jyväskylä
Puhelin: 020 718 1830
www.paytrail.com
Maksuvaihtoehtoina Paytrailin kautta ovat:
Kaikkien kotimaisten pankkien verkkomaksupainikkeet: Nordea, Osuuspankki, Danske Bank, Säästöpankki, Oma Säästöpankki, POP Pankki, Aktia, Handelsbanken, Ålandsbanken ja S-Pankki.
Lasku- ja osamaksupalvelut: Collector ja Jousto.
Korttimaksaminen: Visa, Visa Electron, Mastercard, American Express, Eurocard ja Diners Club.
Mobiilimaksaminen: palvelustamme löytyy suosittu MobilePay.
Onnistuneen tilauksen jälkeen sähköpostiisi lähetetään tilausvahvistus. Vahvistusviestien lähettäminen edellyttää sähköpostiosoitteen antamista tilauksen yhteydessä.
Tilauksesi toimituskulut näet toimitus- ja maksutavanvalintasivulla. valittuasi maksu- ja toimitustavan.
Toimitamme tilaukset postitse kirjattuna (esim. postipaketit) tai kirjaamattomana toimituksena, joista kirjattuja lähetyksiä voi seurata lähetystunnuksella.
Ilmaiset toimituskulut yli 50€ tilauksiin (eivät koske Postin kotiinkuljetusta).
Toimitustapavaihtoehdot ovat:
-Postin kautta pakettiautomaatti, postipaketti tai kirje. Toimitus noutopisteeseen, 1–3 työpäivää.
S Paketti kotimaahan 11 x 32 x 42 cm 6,90€
M Paketti kotimaahan 19 x 36 x 60 cm 7,90€
-Postin kotiinkuljetus annettuun osoitteeseen. Toimitus seuraavana arkipäivänä.
0-2kg 11,40€
2-5kg 11,60€
-DB Schenker noutopistepaketti. Toimitus valitsemaasi DB Schenkerin noutopisteeseen 1 - 2 arkipäivässä.
0-7kg 5,90€
-Matkahuolto Lähellä-paketti. Toimitus Matkahuollon asemalle, pakettiautomaattiin, asiamiespisteeseen tai myymäläpakettipisteeseen ympäri Suomen (noin 1600 noutopistettä).
0-2kg 6€
2-5kg 6,50€
5-10kg 7,30€
Yleisimmät toimitusaikamme Suomeen ovat tilauksesta ja toimitustavasta riippuen 2-7 päivää.Tarkemmat ajat ilmoitetaan tuotevaihtoehtojen yhteydessä. Emme vastaa ylivoimaisen esteenaiheuttamista viivästymisistä tai viivästysten aiheuttamista välillisistä haitoista. Poikkeavistatoimitusajoista tiedotetaan verkkokaupan etusivulla.
Sinulla on kuluttajansuojalain mukainen oikeus peruuttaa tilauksesi 14 vuorokauden kuluessa tilauksen vastaanottamisesta. Peruutusilmoitukseen sinun tulee merkitä nimesi, osoitteesi, tilauspäivä, tuote ja se tulee lähettää sähköpostilla osoitteeseen himahau@himahau.fi tai postitse alla olevaan palautusosoitteeseen. Tuote tulee palauttaa postitse 14 päivän kuluessa peruutusilmoituksesta alkuperäiskunnossa ja alkuperäispakkauksessa. Palautuskustannukset ovat asiakkaan vastuulla. Liitä kopio peruutusilmoituksesta tuotepalautuksen yhteyteen. Mikäli tuotetta on käytetty, pidätämme oikeuden laskuttaa arvonalennuksesta.Jos haluat palauttaa tai vaihtaa tuotteita tarkistusajan jälkeen, ole suoraan yhteydessä meihin.Palauttaessasi toimitetun tilauksen, liitä siihen mukaan nimesi ja yhteystietosi sekä tilinumerosi rahojen palautusta varten. Palautamme maksamasi summan kokonaisuudessaan [14 päivän] kuluessa peruutusilmoituksen saapumisesta, mikäli tuote on palautettu tai se on todistettavasti annettu postin kuljetettavaksi palautusosoitteeseen.
Palautusosoite:
HimaHau
Juvansyrjä 5b
02920 Espoo
Peruutusoikeus ei koske asiakkaan toivomuksesta valmistettua tai muunneltua tuotetta. Peruutusoikeus ei koske sinetöitynä toimitettua tavaraa, jonka sinetti on rikottu. Peruutusoikeus ei koske nopeasti pilaantuvia tai vanhentuvia tuotteita. Lunastamaton pakettiLunastamatta jättäminen ei ole sama asia kuin palautus tai peruutus. Lunastamatta jätetystä paketista, josta ei ole tehty erillistä peruutusilmoitusta, perimme 7 euron maksun.OngelmatilanteetMikäli tuote on kadonnut tai vioittunut kuljetuksen aikana tai se ei muuten vastaa tilaustasi, tulee sinun ilmoittaa virheestä viimeistään 14 päivän kuluessa kirjallisesti Peruutusoikeus ja palautusehdot -kohdassa mainittuun osoitteeseen tai soittamalla yhteystiedoissa mainittuun puhelinnumeroon. Jos paketti on vioittunut Postissa, on tuotteesta tehtävä välittömästi reklamaatio Postiin.