Millers koiran kynsisakset 12.90€ | HimaHau

Kynsisakset

Oikean mittaisilla kynsillä on mukava tassutella eivätkä tassut luista lattialla. Liian pitkät kynnet voivat aiheuttaa sen, että koiran tassujen asento ei ole normaali ja varpaat vääntyvät vinoon. Tästä seurauksena voi olla kipua. Mikäli kynnet ovat pitkiä aikoja leikkaamatta, seurauksena voi olla myös raajojen asentovirheitä. Pentu kasvaa nopeasti, joten pennulle asentovirheet voivat kehittyä nopeamminkin.

Pitkäksi päässeet kynnet myös repeilevät ja lohkeilevat helpommin.

Koiralla on etutassuissa viisi kynttä, joista yksi sijaitsee ylempänä ranteen sisäsyrjällä, tätä kutsutaan kannuskynneksi. Takajaloissa on tyypillisesti neljä kynttä, joskin joillain koirilla on myös takana kannuskynnet. Myös kannuskynnet tulee muistaa leikata, ne eivät kulu laisinkaan.

Koiran kynsiä pitää leikata usein pentuiässä, koska nuoren koiran kynnet kasvavat yllättävän nopeasti ja kynsienleikkuusta on hyvä opettaa rutiinia. Tiheä leikkausväli takaa sen, ettei kynnen ydin pääse kasvamaan pitkäksi. Pennun kynnet kannattaa leikata viikon välein, aikuisen koiran kynsienleikkuuväli on hyvin yksilöllinen ja riippuu rodusta ja siitä miten paljon harrastetaan kynsiä kuluttavaa liikuntaa. Ulkoillessa esimerkiksi asfaltti kuluttaa kynsiä tehokkaasti, joten leikattavaa ei välttämättä jää paljon.

Koiran kynsien leikkaamiseen käytetään ainoastaan eläimille tarkoitettuja kynsisaksia. Kynsisaksien kanssa ei kannata miettiä yhden tai kahden euron säästöä, vaan kannattaa hankkia sakset, jotka kestävät, ovat terävät ja tukevat. Mikäli kynsisakset ovat löysät, kynsi saattaa leikatessa katkeamisen sijaan vääntyä. Hyvälaatuiset kynsisakset leikkaavat ilman erityistä voimankäyttöä.

Koiran kynsisakset ovat erityisesti koirien kynsien leikkaamiseen tarkoitettuja välineitä. Koirien kynsien säännöllinen leikkaaminen on tärkeää, jotta ne pysyvät terveinä eikä koiralle tule epämukavaa tai kivuliasta tunnetta kävellessä. Koiran kynsisakset on suunniteltu tarjoamaan tarkkaa ja varovaista leikkausta. Tässä on joitakin asioita, jotka sinun tulisi tietää koiran kynsisaksista:

Leikkausterä: Koiran kynsisaksissa on terä, jolla leikataan kynsiä. Terät voivat olla erilaisia muotoja, kuten guillotine-tyyppi tai puolipyöreät terät. Valitse terätyyppi, joka tuntuu sinulle mukavalta käyttää ja sopii koirasi kynsiin.

Koko: Valitse koiran kynsisakset koon mukaan. On tärkeää valita kynsisakset, jotka sopivat koirasi kynsien paksuuteen. Liian pienet tai suuret kynsisakset voivat vaikeuttaa leikkausta ja aiheuttaa vahinkoa.

Turvallisuus: Leikkaa kynnet varovasti ja tarkasti, jotta vältetään vahingoittamasta koiran verisuonia ja herkkiä alueita. Kynnen ytimeen ulottuvan leikkauksen voi aiheuttaa verenvuotoa ja kipua. Jos et ole tottunut leikkaamaan koiran kynsiä, pyydä ammattilaisen apua.

Leikkausalue: Koiran kynsiä leikataan vain kynnen valkoisen osan alapuolelta. Kynnen ydin, joka näkyy punaisena, on verisuoni- ja herkkä alue, ja sen vahingoittuminen voi aiheuttaa verenvuotoa ja kipua.

Tarkastus: Ennen leikkaamista tarkasta kynnet huolellisesti. Etsi kynnen valkoisen osan alarajaa ja varmista, ettet leikkaa liian syvälle.

Valaistus: Leikkaa kynnet hyvässä valaistuksessa, jotta näet selvästi kynnen osat ja voit leikata oikein.

Varmuus: Jos olet epävarma kynsien leikkaamisesta tai pelkäät vahingoittavasi koiraa, voit aina pyytää eläinlääkäriltä tai koiranhoitoalan ammattilaiselta opastusta tai apua.

Jälkihoito: Jos kynsiä leikatessa tapahtuu pieni verenvuoto, voit käyttää kynnen leikkaamisen jälkeen veren hyytymistä edistävää ainetta tai jauhetta.

Kun käytät koiran kynsisaksia, ole varovainen ja kärsivällinen. Kynsien leikkaaminen voi olla hermostuttavaa sekä koiralle että omistajalle, mutta harjoittelun ja totuttelun myötä prosessi helpottuu. Muista palkita koiraa positiivisesti leikkaamisen jälkeen ja tarjota sille rauhallinen ympäristö.


Selaa tuoteryhmiä

Ostoskorisi on tyhjä

Suodata tuotteita

Toimitusehdot

Nämä toimitusehdot ovat voimassa 01.09.2020 alkaen.

Yritys

HimaHau (Y-tunnus 2554711-7, Juvansyrjä 5b 02920 Espoo, himahau@himahau.fi) myy tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille Suomeen. Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron.Pidätämme oikeuden hintojen ja toimituskulujen muutoksiin.

Tilaaminen

Tuotteet tilataan verkkokaupan kotisivuilla siirtämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin sisältö kassapalvelussa. Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti. Tilauksen yhteydessä kysyttyjäyhteystietoja ei käytetä muuhun kuin tilauksen toimitukseen tai siinä ilmenevien epäselvyyksienselvittämiseen, ellei erikseen toisin mainita. Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.

Maksaminen ja maksutavat

Maksupalvelutarjoaja

Maksunvälityspalvelun toteuttajana ja maksupalveluntarjoajana toimii Paytrail Oyj (2122839-7) yhteistyössä suomalaisten pankkien ja luottolaitosten kanssa. Paytrail Oyj näkyy maksun saajana tiliotteella tai korttilaskulla ja välittää maksun kauppiaalle. Paytrail Oyj:llä on maksulaitoksen toimilupa. Reklamaatiotapauksissa pyydämme ottamaan ensisijaisesti yhteyttä tuotteen toimittajaan.

Paytrail Oyj, y-tunnus: 2122839-7
Innova 2
Lutakonaukio 7
40100 Jyväskylä
Puhelin: 020 718 1830
www.paytrail.com

Maksuvaihtoehtoina Paytrailin kautta ovat: 

Kaikkien kotimaisten pankkien verkkomaksupainikkeet: Nordea, Osuuspankki, Danske Bank, Säästöpankki, Oma Säästöpankki, POP Pankki, Aktia, Handelsbanken, Ålandsbanken ja S-Pankki.

Lasku- ja osamaksupalvelut: Collector ja Jousto.

Korttimaksaminen: Visa, Visa Electron, Mastercard, American Express, Eurocard ja Diners Club.

Mobiilimaksaminen: palvelustamme löytyy suosittu MobilePay.

Onnistuneen tilauksen jälkeen sähköpostiisi lähetetään tilausvahvistus. Vahvistusviestien lähettäminen edellyttää sähköpostiosoitteen antamista tilauksen yhteydessä.

Toimitustavat ja -kulut

Tilauksesi toimituskulut näet toimitus- ja maksutavanvalintasivulla. valittuasi maksu- ja toimitustavan.

Toimitamme tilaukset postitse kirjattuna (esim. postipaketit) tai kirjaamattomana toimituksena, joista kirjattuja lähetyksiä voi seurata lähetystunnuksella.

Ilmaiset toimituskulut yli 50€ tilauksiin (eivät koske Postin kotiinkuljetusta).

Toimitustapavaihtoehdot ovat:

-Postin kautta pakettiautomaatti, postipaketti tai kirje. Toimitus noutopisteeseen, 1–3 työpäivää.

S Paketti kotimaahan 11 x 32 x 42 cm 6,90€

M Paketti kotimaahan 19 x 36 x 60 cm 7,90€

-Postin kotiinkuljetus annettuun osoitteeseen. Toimitus seuraavana arkipäivänä.

0-2kg 11,40€

2-5kg 11,60€

-DB Schenker noutopistepaketti. Toimitus valitsemaasi DB Schenkerin noutopisteeseen 1 - 2 arkipäivässä.

0-7kg 5,90€

-Matkahuolto Lähellä-paketti. Toimitus Matkahuollon asemalle, pakettiautomaattiin, asiamiespisteeseen tai myymäläpakettipisteeseen ympäri Suomen (noin 1600 noutopistettä).

0-2kg 6€

2-5kg 6,50€

5-10kg 7,30€


Toimitusaika

Yleisimmät toimitusaikamme Suomeen ovat tilauksesta ja toimitustavasta riippuen 2-7 päivää.Tarkemmat ajat ilmoitetaan tuotevaihtoehtojen yhteydessä. Emme vastaa ylivoimaisen esteenaiheuttamista viivästymisistä tai viivästysten aiheuttamista välillisistä haitoista. Poikkeavistatoimitusajoista tiedotetaan verkkokaupan etusivulla.

Peruutusoikeus ja palautusehdot

Sinulla on kuluttajansuojalain mukainen oikeus peruuttaa tilauksesi 14 vuorokauden kuluessa tilauksen vastaanottamisesta. Peruutusilmoitukseen sinun tulee merkitä nimesi, osoitteesi, tilauspäivä, tuote ja se tulee lähettää sähköpostilla osoitteeseen himahau@himahau.fi tai postitse alla olevaan palautusosoitteeseen. Tuote tulee palauttaa postitse 14 päivän kuluessa peruutusilmoituksesta alkuperäiskunnossa ja alkuperäispakkauksessa. Palautuskustannukset ovat asiakkaan vastuulla. Liitä kopio peruutusilmoituksesta tuotepalautuksen yhteyteen. Mikäli tuotetta on käytetty, pidätämme oikeuden laskuttaa arvonalennuksesta.Jos haluat palauttaa tai vaihtaa tuotteita tarkistusajan jälkeen, ole suoraan yhteydessä meihin.Palauttaessasi toimitetun tilauksen, liitä siihen mukaan nimesi ja yhteystietosi sekä tilinumerosi rahojen palautusta varten. Palautamme maksamasi summan kokonaisuudessaan [14 päivän] kuluessa peruutusilmoituksen saapumisesta, mikäli tuote on palautettu tai se on todistettavasti annettu postin kuljetettavaksi palautusosoitteeseen.

Palautusosoite:

HimaHau

Juvansyrjä 5b

02920 Espoo

Peruutusoikeus ei koske asiakkaan toivomuksesta valmistettua tai muunneltua tuotetta. Peruutusoikeus ei koske sinetöitynä toimitettua tavaraa, jonka sinetti on rikottu. Peruutusoikeus ei koske nopeasti pilaantuvia tai vanhentuvia tuotteita. Lunastamaton pakettiLunastamatta jättäminen ei ole sama asia kuin palautus tai peruutus. Lunastamatta jätetystä paketista, josta ei ole tehty erillistä peruutusilmoitusta, perimme 7 euron maksun.OngelmatilanteetMikäli tuote on kadonnut tai vioittunut kuljetuksen aikana tai se ei muuten vastaa tilaustasi, tulee sinun ilmoittaa virheestä viimeistään 14 päivän kuluessa kirjallisesti Peruutusoikeus ja palautusehdot -kohdassa mainittuun osoitteeseen tai soittamalla yhteystiedoissa mainittuun puhelinnumeroon. Jos paketti on vioittunut Postissa, on tuotteesta tehtävä välittömästi reklamaatio Postiin.

Ostoskoriin käytetyt lahjakortit